Asiakkaamme

Asiakkaamme

"Valmennus oli erittäin kovatasoinen tietopaketti. Se tarjosi hyvän läpileikkauksen pääomasijoittamisesta alana.”

Jarmo Puputti
Hallituksen puheenjohtaja, XD Invest Oy & Executive Partner, XD Solutions Oy

Jarmo Puputilla on laaja kokemus johtotehtävistä ja kansainvälisestä liiketoiminnasta. Hän on työskennellyt uransa varrella muun muassa Patria Weapon Systems Oy:n, Nokian Raskaat Renkaat Oy:n ja Raisioagro Oy:n toimitusjohtajana sekä Raisio Oyj:n väliaikaisena toimitusjohtajana.

”Olen toiminut nyt lähes kahden vuoden ajan pääomasijoittaja Pikespo Invest Oy:n neuvonantajana ja tätä kautta myös heidän salkkuyhtiönsä Arnon Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Päästyäni seuraamaan lähemmin pääomasijoitustoimintaa päätin vuosi sitten siirtyä täysipäiväisesti perustamani yrityksen XD Investin hallituksen puheenjohtajaksi ja sen konsultointiliiketoiminnan XD Solutionsin Executive Partneriksi”, Puputti kertoo.

”Totesin tarvitsevani lisää teoriataustaa pääomasijoittamisesta. Halusin ennen kaikkea lisäymmärrystä alan logiikasta, sääntelystä, rakenteista ja verotukseen liittyvistä kysymyksistä”, Puputti taustoittaa päätöstään hakeutua Venture Capital and Private Equity – pääomasijoittamisen perusteet -valmennukseen. Hän kuvailee ohjelmaa erittäin silmiä avaavaksi kokemukseksi.

”Kolmeen lähiopetuspäivään oli saatu sisällytettyä todella laaja kattaus. Valmennus oli erittäin kovatasoinen tietopaketti. Se tarjosi hyvän läpileikkauksen alasta”, Puputti sanoo.

Valmennus oli erittäin kovatasoinen tietopaketti. Se tarjosi hyvän läpileikkauksen pääomasijoittamisesta alana.”

”Kaikki kriittiset osa-alueet käytiin läpi ja niistä syntyi heti tarpeeksi syvällinen ymmärrys toimialasta: minkälaisia erilaisia yhtiö- ja hallinnollisia rakenteita on olemassa, millaisia sopimuksellisia asioita täytyy huomioida, ja kuinka regulaatio toimii”, hän kuvailee.  

Puputti kertoo ohjelman vastanneen hyvin hänen odotuksiinsa. Erityisen tyytyväinen hän kertoo olleensa siihen, että kokonaisuus oli rakennettu asiantuntijoiden tarjoamien tiiviiden tietoiskujen varaan.

”Parasta ohjelmassa oli tapa, jolla pääomasijoittamisen parissa työskentelevien rautaisten ammattilaisten asiantuntemusta hyödynnettiin. Meille puhui muun muassa lakimies, sekä pääomasijoittajan, institutionaalisen sijoittajan ja finanssivalvonnan edustaja. Konkreettisen käytännön kokemuksen ja asiasisällön yhdistelmä oli erittäin toimiva”, hän korostaa.

Valmennus vaati osallistujilta Puputin mukaan tarkkuutta ja motivaatiota, mutta kolmen päivän kovasta työstä sai erinomaisen vastineen käytetylle ajalle ja rahalle.

”Saimme todella paljon uutta, paikoin hyvinkin yksityiskohtaista tietoa. Valmennukseen piti keskittyä intensiivisesti, jotta siitä sai täyden hyödyn itselleen. Mitkään asiat eivät olleet ylivoimaisen vaikeita, mutta tietoa tuli paljon ja se piti omaksua ja ymmärtää nopeasti, jotta aiheista sai rakennettua kokonaiskuvan”, hän muistelee.

Puputti on pystynyt hyödyntämään ohjelmasta ammentamiaan oppeja saman tien.

”Opitut asiakokonaisuudet ovat tuoneet syvyyttä keskusteluihin, joita käyn pääomasijoitusalan eri osapuolten kanssa. Olen päässyt samalle aaltopituudelle paljon nopeammin. Sain myös monia valmiuksia, joita hyödynnän nyt päivittäisessä työssäni – ja uusia ajatuksia siitä, mihin suuntaan voin oman yritykseni liiketoimintaa lähteä viemään”, hän pohtii.

”Konkreettisin saamani välitön hyöty oli oman yhtiöni toiminnan tason nostaminen ja strategisen suunnan kirkastaminen”, hän sanoo.

Konkreettisin saamani välitön hyöty oli oman yhtiöni toiminnan tason nostaminen ja strategisen suunnan kirkastaminen."

Ohjelman antaman kokonaiskuvan lisäksi Puputti kiittää myös sen aikana luotuja verkostoja sekä verkko-oppimisympäristöä erinomaisiksi.

”Valmennuksen aikana ehti keskustelemaan myös kouluttajien kanssa varsinaisten opetustilanteiden ulkopuolella, mikä oli hyvin palkitsevaa. Muiden osallistujien kanssa syntyi niin ikään erinomaista keskustelua. Ohjelman aikana sai luotua nopeasti hyvän kontaktiverkoston alan toimijoihin”, Puputti huomauttaa.

”Verkko-oppimisympäristöä täytyy myös kehua. Saimme hyvää ja hyödyllistä materiaalia, jota on valmennuksen päätyttyä voinut hyödyntää käsikirjana alalla toimimiseen”, hän lisää.

Puputti sanoo olleensa kokonaisuuteen hyvin tyytyväinen ja suosittelevansa valmennukseen osallistumista mielellään.

”Olen jo suositellutkin tätä ohjelmaa muille. Siitä saa nopean ja tehokkaan läpileikkauksen koko alasta ja oikein hyvän perustietopaketin alalla toimimiseen. Valmennus sopii minusta hyvin paitsi kaikille pääomasijoittamisen hallinnosta vastaaville tahoille, myös kelle tahansa, joka on aloittamassa työtä toimialalla.”

”Kokonaisuutena ohjelma oli äärettömän hyvin järjestetty ja sinne oli saatu erinomaiset kouluttajat. Täytyy nostaa hattua Aalto EE:ille, hieno kokonaissuoritus”, Puputti toteaa.

Venture Capital & Private Equity – pääomasijoittamisen perusteet