Podcast: Miten yritys voi innovoida uutta ja pyörittää samalla vanhaa liiketoimintaa?

Miten yritys voi onnistua ”kaksikätisyydessä”? Toimittaja Reetta Rädyn kanssa aiheesta keskustelevat professori Nina Granqvist Aalto-yliopistosta ja johtaja Tuomas Salusjärvi Valiolta.

Anu Haapala, 18.02.2022

Moni yritys on paradoksaalisessa tilanteessa. Ympäröivä maailma vaatii uudistumista ja esimerkiksi nykyistä vastuullisempia valintoja. Uusien bisnesideoiden innovointi samalla, kun pyöritetään olemassa olevaa liiketoimintaa, on kuitenkin hyvin vaikeaa.

Johtamisen professori Nina Granqvist Aalto-yliopistosta tutkii työssään, miten uudet liiketoiminnot syntyvät ja kehittyvät. Hänen mukaansa suurin haaste on saada olemassa oleva liiketoiminta ja innovointitoiminta järjesteltyä niin, että kokonaisuus toimii.

”Siihen on olemassa ajattelumalleja. Yksi on se, että annetaan autonomiaa ja resursseja uutta liiketoimintaa kehittäville yksiköille, pyritään pitämään ne erillään olemassa olevasta liiketoiminnasta ja pois siitä vallitsevan organisaation logiikasta, joka voi tappaa sen innovatiivisuuden.”

Valion kasvuliiketoiminnasta ja tuotekehityksestä vastaava johtaja Tuomas Salusjärvi on ollut mukana kehittämässä muun muassa Valion Oddlygood-liiketoimintaa ja kasvipohjaisia tuotteita, jotka kilpailevat aiemmin meijeriyhtiönä tunnetun yhtiön perinteisten tuotteiden kanssa. Hän on omien sanojensa mukaan nähnyt teorian käytännössä ja oppinut virheiden kautta.

Salusjärven mukaan onnistuneessa uuden liiketoiminnan lanseerauksessa oleellista on, että yritys haluaa oikeasti onnistua. Siihen tarvitaan yrityksen johdon tuki ja riittävästi resursseja. ”Pitää hyväksyä se, että kasvuliiketoimintaa ei voi suunnitella määräänsä enempää vaan se on tekemistä, kokeilemista, oppimista ja uudelleen tekemistä.”

Mitkä asiat haittaavat innovointia ja miten näitä pullonkauloja voidaan välttää? Missä määrin innovointia on mahdollista opetella? Miten selvittää, onko toimitusjohtajan suihkussa saama idea oikeasti kokeilemisen arvoinen? Jakson juontaa toimittaja Reetta Räty.

Muut suomenkieliset podcast-jaksot löydät alta. Englanninkielistä kuunneltavaa löydät täältä.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Podcast: Miten yritys voi innovoida uutta ja pyörittää samalla vanhaa liiketoimintaa?

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka