Koulutus tukee omistajaksi kasvamista

Antti Ahlström Perilliset Oy panostaa seuraajasuunnitteluun ja omistajien koulutukseen. Antti Ahlström Perilliset Oy on osa Ahlströmien perheyrityskokonaisuutta. Se on yksi Suomen pitkäikäisimmistä ja täyttää tänä vuonna 170 vuotta. Yhteistyö Aalto EE:n kanssa on nostanut Ahlström Business Academy -koulutuskokonaisuuden profiilia.

Antti Ahlström Perilliset Oy:n toimitusjohtaja Anne Karell. Kuva: Junnu Lusa

Annamari Typpö, 01.06.2021

Read this in English

Kuten sanonta kuuluu, perheyrityksen kvartaali on 25 vuotta. Perheyrityksissä ajatellaan, että yhtiö on nykyisillä omistajilla vain lainassa ja että heillä on vastuu sen kehittämisestä, uudistamisesta ja kasvattamisesta seuraaville sukupolville.

Ahlströmin liiketoiminta täyttää tänä vuonna 170 vuotta, mikä on oiva esimerkki perheyrityksen eetoksesta. Perheen liiketoimintaa hoitavat nykyisin Ahlströmin teollisuussuvun omistamat sijoitusyhtiöt Ahlström Capital ja Ahlström Invest.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan perheyritykset menestyvät keskimäärin paremmin kuin muut osakeyhtiöt. Siksi perheyrityksen jatkuvuuteen kannattaa panostaa. Ahlströmillä menestyksen ja jatkuvuuden keskeiseksi tekijäksi nähdään onnistunut seuraajasuunnittelu. Siinä avainasemassa on uusien sukupolvien osallistaminen ja innostaminen.

"Olemme kautta historiamme pyrkineet saamaan yritystoimintamme osaksi uuden sukupolven identiteettiä. Kerromme heille arvomaailmastamme ja yhtiöistämme, vaalimme perhekulttuuria ja annamme mahdollisuuden osallistua", kertoo Antti Ahlström Perilliset Oy:n toimitusjohtaja Anne Karell.

Seuraajasuunnittelu takaa jatkuvuuden

Osallistaminen alkaa jo lapsista.

Yrityksen seuraajasuunnittelua tukeva ohjelmakokonaisuus kulkee nimellä Ahlström Academy. Se sisältää kolme erillistä osiota, joista ensimmäinen, Ahlström Youth Academy, on suunnattu 12 vuotta täyttäneille suvun jäsenille. Heille järjestetään muun muassa kesäleiri sekä muita aktiviteetteja.

Tätä seuraavat nuorille aikuisille tarkoitettu Ahlström Business Academy sekä Ahlström Academy for Personal Growth -niminen, muun muassa henkistä kasvua tukeva ohjelmaosio, johon kuuluu esimerkiksi mentorointiohjelma.

On hyvä, että nuoremmille sukupolville annetaan aikaa ja tilaa ilmaista näkemyksiään ja ideoitaan."

"Ahlström Business Academy -koulutusohjelmalla haluamme antaa perustietoa perheeseen ja omistajuuteen liittyvistä asioista sekä inspiroida osallistujia hakemaan lisää tietoa. Haluamme tukea perheenjäsenten halua omistaa yhdessä. Mietimme, mitkä ovat ajan haasteet ja miten saamme kiinnostuksen pidettyä yllä. Perheenjäsenten innostaminen ja tietouden jakaminen ovat siinä ihan keskiössä", Karell sanoo.

Osallistamisen tärkeyttä ja aktiivisen omistamisen näkökulmaa korostaa myös Ahlströmin suvun kuudetta sukupolvea edustava Catharina Ehrnrooth, joka työskentelee tällä hetkellä liiketoiminnan kehityspäällikkönä Antti Ahlström Perilliset Oy:ssä.
 
"Kuunteleminen on tärkeää. On hyvä, että nuoremmille sukupolville annetaan aikaa ja tilaa ilmaista näkemyksiään ja ideoitaan."

Ehrnrooth korostaa myös tuen ja mentoroinnin merkitystä omien kiinnostuksen kohteiden ja vahvuuksien tunnistamisessa. Myös läpinäkyvä viestintä omistajille nousee esiin.

"Nuoret ovat tulevaisuus. On tärkeää, että he saavat mahdollisimman aikaisin olla mukana, nähdä ja kuulla, mitä perheyrityksessä tapahtuu ja mihin yritys on menossa."

Koulutus parantaa motivaatiota

Kymmenisen vuotta pyörinyt Ahlström Business Academy koostuu neljästä moduulista, joita järjestetään kerran vuodessa. Moduulit ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, ja ne voi käydä haluamassaan järjestyksessä. Yhteistyö Aalto EE:n kanssa on ollut käynnissä kaksi vuotta, ja kolmas, täysin uusi moduuli starttaa lokakuussa.

Yhtiön toive on, että kaikki perheenjäsenet osallistuvat Ahlström Business Academy -opintokokonaisuuteen, joka antaa hyvän pohjan syvemmälle ymmärrykselle perheyrityskokonaisuudesta.

"Näin saamme lisättyä osallistujien motivaatiota kehittää itseään eteenpäin, jotta he myöhemmin toivottavasti voivat sijoittautua erilaisiin luottamustehtäviin perheyrityksissä. Peruskoulutuksesta ja omasta urakehityksestä jokainen toki vastaa itse. Kaikki koulutuksemme on myös osallistujille maksullista", Karell kertoo.

Opetus on akateemisesti tarpeeksi haastavaa ja laadukasta, mutta samalla asiakaslähtöistä ja räätälöity juuri meidän tarpeisiimme."

Karellin mukaan koulutusohjelma on osoittautunut tärkeäksi ja saavuttanut hyvän jalansijan. Yhteistyö Aalto EE:n kanssa on nostanut kurssikokonaisuuden profiilia.

"Nyt se on sillä tasolla, millä me haluamme sen olevan. Opetus on akateemisesti tarpeeksi haastavaa ja laadukasta, mutta samalla asiakaslähtöistä ja räätälöity juuri meidän tarpeisiimme."

Ehrnrooth kiittää Aalto EE:n kouluttajia sekä moduulien sisältöä.

"Käsittelimme mielenkiintoisia artikkeleita, tutkimuksia ja teorioita ja peilasimme niitä käytäntöön. Se tuotti hyvää analyysia oman perheyrityksen kontekstissa."

Perheyrittäjällä on monta roolia

Perheyritys tuo Karellin mukaan osaamisen kehittämiseen ulottuvuuksia, joita muissa yrityksissä ei ole. Koulutuksessa ei keskitytä ainoastaan osaamisen hiomiseen vaan huomiota kiinnitetään myös omistajuuteen sekä perheyrityksen mukanaan tuomiin erilaisiin rooleihin.

"Perheyrityksessä saatat olla yhtä aikaa omistaja, luottamustoimen haltija tai työntekijä, ja sinun on pystyttävä löytämään tasapaino roolien välillä."

Yksi neljästä moduulista, Family Business, liittyykin suoraan perheyrittäjyyteen ja sen problematiikkaan.

"Siinä käydään läpi, mitä kaikkea perheyrittäjyyteen liittyy. Kyse ei ole vain omistamisesta vaan myös esimerkiksi työntekijöistä ja suvun ulkopuolisista henkilöistä. Se on monimutkainen yhtälö", Karell sanoo.

"Moduuli avasi myös erittäin hyvin suomalaisten ja kansainvälisten perheyritysten vaikuttavuutta yhteiskunnassa", lisää Ehrnrooth.

Entrepreneurship-moduulissa tarkastellaan yrittäjyyttä monelta eri kantilta, esimerkiksi yrittäjän, sijoittajan ja sisäisen yrittäjyyden näkökulmista. Yhtenä oppimismenetelmänä on liiketoimintaa simuloiva strategiapeli.

"Se toi lisäymmärrystä perheyrityksen johtamisesta ja siitä, miten voidaan vaalia kokeilukulttuuria, innovaatioita ja muutosta. Kokonaisuus oli hyvin rakennettu, monipuolinen ja interaktiivinen. Kaiken lisäksi siihen yhdistyi myös vierailu [teknologia- ja kasvuyritystapahtuma] Slushissa", Ehrnrooth toteaa.

Uutena moduulina lokakuussa alkaa Family Identity and Networks -moduuli, jossa sukelletaan syvälle identiteetti- ja kulttuuritekijöihin sekä verkostojen tärkeyteen perheyrityskontekstissa. Neljäs moduuli on Finance and Governance, jossa pureudutaan yrityksen tunnuslukuihin ja opetellaan muun muassa lukemaan ja tulkitsemaan tilinpäätöstä.

Verkostoituminen tuo yhteenkuuluvuutta

Normaalisti koulutukset pidetään suvun alkukodissa Noormarkussa.

"Siellä osallistujat voivat imeä itseensä Ahlströmin perinteitä ja tutustua paikkaan ja toisiinsa. Samalla kurssilla saattaa olla sukulaisia, jotka eivät ole aiemmin tavanneet toisiaan, joten verkostoituminen on myös merkittävä osa koulutusta. Perheen yhtenäisyyden kannalta on tärkeää, että sukulaisiin muodostuu jo varhaisessa vaiheessa hyvä suhde", Karell sanoo.

Korona-aika on luonnollisesti tuonut muutoksia tähänkin. Viime syksynä koulutus järjestettiin hybridimallisesti Aalto EE:n tiloissa siten, että osa osallistujista oli paikan päällä ja osa osallistui virtuaalisesti. Ahlströmin suku on kasvanut vuosien varrella yli 420-henkiseksi, ja yli kolmekymmentä prosenttia suvun jäsenistä asuu ulkomailla. Karell arveleekin, että hybridimalli pysyy tämän vuoksi käytössä vastakin.

Keräämme joka vuosi palautetta osallistujilta, mietimme, miten maailma ympärillämme muuttuu, ja uudistamme moduuleita tarpeen mukaan."

"Edellisellä kurssilla saimme osallistujan Brasiliasta. Hän osallistui sieltä käsin yöaikaan. Oli hienoa, että pystyimme tarjoamaan myös tämän mahdollisuuden."

“Koulutus oli hyvin interaktiivinen. Keskusteluista muiden perheenjäsenten kanssa kumpusi mielenkiintoisia ajatuksia”, lisää Ehrnrooth.

Perheyrityksenkin on uudistuttava

Yhteistyö Aalto EE:n kanssa on Karellin mukaan vastannut hyvin sille asetettuihin tavoitteisiin. Moduulikokonaisuutta muun muassa uudistettiin yhteisvoimin.

"Emme halua ulkoistaa ajattelua vaan pitää langat omissa käsissä. Aalto EE on tarjonnut erinomaista ajatteluapua ja ideoita opintokokonaisuuden kehittämiseen. Keräämme joka vuosi palautetta osallistujilta, mietimme, miten maailma ympärillämme muuttuu, ja uudistamme moduuleita tarpeen mukaan. Tähän Aalto EE on myös antanut todella hyvää tukea."

Myös Ehrnrooth on kokemuksiinsa tyytyväinen.

Edellisellä kurssilla saimme osallistujan Brasiliasta. Hän osallistui sieltä käsin yöaikaan. Oli hienoa, että pystyimme tarjoamaan myös tämän mahdollisuuden."

"Uskon, että elämä on jatkuvaa opiskelua. Halusin pureutua konkreettisesti omistajan näkökulmasta oman perheyrityksen ja portfolioyhtiöiden haasteisiin ja hallintomalliin sekä sukupolvenvaihdoksen problematiikkaan. Nämä odotukset myös täyttyivät."

Perheyrityksen horisontti on pitkällä tulevaisuudessa, mutta muutoskykyä ja -halua pitää silti olla samalla tavoin kuin muillakin yrityksillä.

"Meidän pitää koko ajan lunastaa olemassaolomme oikeus ja kilpailla todella kovassa maailmassa. Siksi meidänkin on pystyttävä tekemään isoja ja rohkeita liikkeitä, jos näemme, että ne tukevat liiketoimintaa ja perheyrityksen jatkuvuutta pitkällä tähtäimellä", Karell sanoo.

"Noin kolme prosenttia perheyrityksistä siirtyy neljännelle sukupolvelle. Ahlströmeillä on vuorossa jo seitsemäs sukupolvi. Se todistaa seuraajasuunnittelun onnistumisesta. Olemme ylpeitä saavutuksistamme ja haluamme ehdottomasti vaalia suvun historiaa", sanoo Ehrnrooth.

Taustaa

  • Ahlström Capital Oy syntyi vuonna 2001, kun Ahlströmien perheyhtiö jakautui Ahlström Capitaliin, A. Ahlström Osakeyhtiöön ja Ahlstrom Oyj:hin
  • Ahlstrom Oyj listautui sittemmin pörssiin ja yhdistyi ruotsalaisen kilpailijansa Munksjön kanssa kuitumateriaaleja valmistavaksi Ahlstrom-Munksjöksi. A. Ahlström Osakeyhtiö on puolestaan sulautunut Ahlström Capitaliin.
  • Ahlström Capital ja Ahlström Invest vastaavat suvun yritysomaisuuden hoitamisesta ja kehittämisestä. Omistajaohjaus ja seuraajasuunnittelu on keskitetty Antti Ahlströmin Perilliset Oy:öön, joka on Ahlströmin suvun omistama holding-yhtiö ja Ahlström Capitalin suurin yksittäinen sekä Ahlström Investin osakkeenomistaja.

 

Aalto EE kehittää jo 50 vuoden kokemuksella korkealaatuisia asiakaskohtaisia ratkaisuja auttamaan liiketoiminnan nykyisten ja tulevien haasteiden ratkaisussa. Suunnittelemme ja toteutamme yhdessä asiakkaidemme kanssa vaikuttavia ja inspiroivia ratkaisuja, jotka hyödyntävät Aalto-yliopiston poikkitieteellistä osaamista ja lähestymistapaa. Lue lisää

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Koulutus tukee omistajaksi kasvamista

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka