Kohti parempaa ja vastuullisempaa maailmaa

Vastuullinen liiketoiminta on noussut keskusteluun yhä voimakkaammin. Viime elokuussa yhdysvaltalaisten suuryritysten johtajat julistivat, ettei yrityksen ainoa tarkoitus tulisi olla voiton maksimointi osakkeenomistajilleen vaan niiden tulisi ajatella sidosryhmiään ja yhteiskunnallista rooliaan laajemmin.

Katri Koivula, 31.03.2020

Heti perässä seurasi mediajätti Financial Times, joka vaati korjaustoimia kapitalistiseen talousjärjestelmään. Vuoden alussa joukkoon liittyi myös maailman suurimman varainhoitaja BlackRockin pääjohtaja, jonka mukaan finanssiala on perustavanlaatuisen muutoksen kynnyksellä. Vastuullisuus, mukaan lukien ilmastonmuutokseen reagointi, tulee ohjaamaan sijoituksia. Iso raha on puhunut.

Vastuullisuus tulee ohjaamaan sijoituksia. Iso raha on puhunut."

Myös Suomessa keskustelu vastuullisuudesta ja yritysten tarkoituksesta on pinnalla, ja vastuullisuudesta on tullut yhä tärkeämpi arvo suomalaisyritysten toiminnassa. Aalto-yliopiston tutkijoiden ja OP Ryhmän toteuttaman Suuryritystutkimuksen (2019) vastaajayrityksistä peräti 65 % uskoo ilmastonmuutoksen hillitsemisen tarjoavan liiketoimintamahdollisuuksia. 56 % näkee, että yrityksen tehtävänä on olla mukana ratkaisemassa polttavia yhteiskunnallisia ongelmia. Painetta aitoon vastuullisuuteen tulee niin sijoittajilta, asiakkailta, kansalaisyhteiskunnasta kuin nykyisiltä ja tulevilta työntekijöiltä.

Tällä hetkellä koronavirus haastaa yhteiskuntia ja yrityksiä toimimaan vastuullisesti rajuimmalla mahdollisella tavalla. Epidemia on aiheuttanut voimakkaan häiriön liiketoimintaan, joka tuhoaa paljon: ihmisiä lomautetaan, monien yrityksen kohdalla konkurssiuhka kasvaa ja joitain liiketoimintoja romahtaa. Kriisi tuo esiin myös epäoikeudenmukaisuutta. Kaikki eivät ole työmarkkinoilla samanlaisessa asemassa, saati jos mietitään globaaleja toimitusketjuja tai vaikkapa pienyrittäjiä, joiden ainoa toimeentulo on kiinni ihmisten liikkumisessa. Köyhimmille kotiin eristäytyminen ei ole mahdollista.

Shokki on aiheuttanut myös positiivisia ilmiöitä: yhteisöllisyys ja inhimillisyys on kasvanut, luovuutta on pulpahtanut esiin monin eri tavoin, kaupunkien ilmanlaatu on parantunut, etätyöstä ja etäkokouksista on pakon edessä tullut uusi normaali, mikä saattaa vähentää pysyvästi matkustamista. Asioita voidaan tehdä myös toisin, kestävämmin.

Kumppanisi vastuullisuuden kehittämisessä

Koronan jälkeen – ja myös jo koronan aikana – yritysmaailma uudistuu kestävään tai pahimmassa tapauksessa kestämättömään suuntaan. Nyt yritysten hyviä aikomuksia vastuullisuudesta testataan käytännössä: miten sovitella yhteen lyhyen aikavälin tarpeet hengissä pysymiseksi ja kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja pitkän tähtäimen kestävä kasvu? Minkälaisen roolin yritysmaailma pystyy kantamaan kriisistä ulospääsyssä ja tervehtymisessä koko yhteiskunnan näkökulmasta?

Asioita voidaan tehdä myös toisin, kestävämmin."

Me Aalto EE:ssa olemme yritysten ja organisaatioiden tukena kestävän uudistumisen edistämisessä tarjoamalla asiakkaillemme vahvaa osaamista vastuullisuuden ja kestävien liiketoimintamallien kehittämisessä läpi organisaation.

Uudistamme jatkuvasti omaa ohjelmaportfoliotamme ja ohjelmiemme sisältöjä. Vastuullisuusteemaa integroidaan ohjelmiimme läpi ohjelmatarjottimen. Esimerkiksi uudistetussa Aalto MBA -ohjelmassa vastuullisuusnäkökulma on osa koko ohjelmaa, mikä syventää osallistujien ymmärrystä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen roolista liiketoiminnassa sekä siitä, miten nämä vaikuttavat strategiatyöhön, päätöksentekoon ja arvonluontiin.

Tämän ohella kiinnitämme myös organisaationa huomiota omaan vastuullisuuteemme ja kehitämme toimintaamme ja prosessejamme sekä koulutamme omaa henkilökuntaamme. Parempi maailma paremmalla (ja vastuullisella) johtajuudella on missiomme ja siihen uskomme.

Pidetään huolta toisistamme!

Keväisin terveisin,

Katri Koivula, Associate Director, Aalto EE

Aalto PRO:n Kilpailuetua vastuullisuudesta -ohjelmassa opitaan analysoimaan yritysten vastuullisuutta, kehittämään vastuullisia liiketoimintamalleja ja johtamiskäytäntöjä. Se antaa myös valmiudet vastuullisuuden mittaamiseen ja raportointiin. Lue lisää ohjelmasta.

Aalto EE:n Strategic Sustainability for Business -ohjelmassa integroidaan vastuullisuus liiketoimintastrategiaan. Se on tehty yhdessä UC Berkeley Executive Educationin kanssa. Lue lisää englanninkielisestä ohjelma.

Vastuullisuusnäkökulma on myös osana koko Aalto MBA -ohjelmaa.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Kohti parempaa ja vastuullisempaa maailmaa

Tilaa parhaat palat sähköpostiisi

Aalto Leaders' Insight on kokoelma artikkeleita, tarinoita ja näkemyksiä johtajuudesta, liiketoiminnasta ja itsensä kehittämisestä. Käsinpoimittu englanninkielinen Highlights -uutiskirje lähetetään tilaajille korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa. Tilaus on helppo perua. Katso esimerkki.

Aalto University Executive Education Oy ja sen konserniyhtiöt voivat käyttää tietojani markkinoinnissa pitääkseen minut ajan tasalla viimeisimmistä liike-elämän keskustelunaiheista sekä ohjelmista ja auttaakseen minua edistämään uraani. Katso tietosuojapolitiikka.