Työmäärä on valtava, mutta opiskelu on palkitsevaa

Susanna Tommila, Kulttuurijohtaja, Espoon kaupunki, opiskelee Aalto Executive MBA -ohjelmassa.

Reetta Räty, 27.11.2018

Read this in English.

Espoon kaupungin kulttuurijohtaja Susanna Tommila on mukana Espoon kaupungille räätälöidyssä EMBA-ohjelmassa. Sen tavoitteena on kehittää kaupungin ylimmän johdon strategista ajattelua ja tukea heidän kasvuaan johtajina. Ohjelmaan osallistuu 25 johtajaa kaupungin eri toiminnoista.

”Tunsin suurimman osa osallistujista etukäteen, mutta eihän me ehditä arjessa keskustella syvällisemmin. Tämä ohjelma on mahdollistanut sen, että olen oppinut tuntemaan ihmisiä omasta organisaatiosta – on ihan selvää, että kun teemme toimialoja ylittävää työtä, on paljon helpompaa tajuta toisen näkökulmia, kun on tutustunut paremmin ihmisiin ja heidän työnsä reunaehtoihin ja käytäntöihin. Se on ihan mieletön rikkaus. Titteleiden takaa on löytynyt ihmisiä, yhteistyö on paljon helpompaa nyt.”

Susanna Tommila on tehnyt koko uransa julkisella sektorilla. Hän sanoo olevansa kiitollinen siitä, että saa olla mukana porukassa, joka uudistaa julkista johtamista ja luo yhteisiä ajatuksia siitä, mihin suuntaan Espoo kulkee osana metropolialuetta.

Johtajan tehtävä on rakentaa esimerkiksi kumppanuuksia ja toimialojen välistä yhteistyötä."

Opiskeluaikoina Tommila luki taidehistoriaa. Nyt työ on taide- ja kulttuurialan asiantuntijoiden asioiden hoitamista, ”ulkopolitiikkaa”, kuten Tommila sanoo. Asiantuntijaorganisaatiot kuten museot, orkesterit, teatterit, kirjastot ja tapahtumapalveluita järjestävät tahot hoitavat itsenäisesti omat työnsä, johtajan tehtävä on mahdollistaa tämä työ ja rakentaa esimerkiksi kumppanuuksia ja toimialojen välistä yhteistyötä.

”Oman työni ominaispiirre on se, että kulttuurissa ollaan aina tosi lähellä asiakasrajapintaa. Emme työskentele hallinnon kanssa, vaan kaikki ovat suorittavalla tasolla, kontaktissa kuntalaisiin.”

Kulttuuripuolen luonteeseen kuuluu, että työt tehdään iltaisin ja viikonloppuisin. Nyt ajasta kilpailevat työn lisäksi myös opinnot.

”EMBA-ohjelman työmäärä on valtava, mutta opiskelu on palkitsevaa. Kun työhön tarttuu, sitä tekee mielettömällä motivaatiolla ja innolla. Halu oppia on suuri ja uteliaisuus vain lisääntyy.”

Tommilalle tutuimpia aiheita ovat johtamisen ja strategian kysymykset. Taloustiede on vieraampaa ja hankalampaa. Mutta kaikesta on selvitty. ”Aikuisena opiskellessa osaa miettiä, mitkä asiat ovat minulle erityisen relevantteja, mitä voin käyttää työssäni.”

Luennoitsijat saavat paljon kiitosta. Osa on puhunut kokonaan uusista asioista, osa taas tuonut tuttuihin teemoihin uusia kulmia. ”Välillä tekee hyvää kuulla sellaistakin, jota on itse julistanut vuosikaudet. Siitä saa vahvistusta omalle näkemykselle.”

Espoon EMBA-ryhmä on suunnilleen puolivälissä opintoja. ”Odotan, mitä kaikkea on vielä edessä. On vahva tunne siitä, että olemme oikean tasoisessa koulutuksessa oikeiden ihmisten kanssa. Kerrankin voi istua aina kolme päivää kerrallaan kouluttautumassa ilman että on se olo, että osaan tämän, olen kuullut tämän aiemminkin, mitä tuo nyt tuollaista kysyy… Tämä EMBA on meille ihan nappi!”

Tämä juttu on osa Aalto Executive Summit 2018 -juttusarjaa. Muut sarjan osat löydät alta. Lue lisää Aalto EE:n Degree-ohjelmista.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Työmäärä on valtava, mutta opiskelu on palkitsevaa

Tilaa parhaat palat sähköpostiisi

Aalto Leaders' Insight on kokoelma artikkeleita, tarinoita ja näkemyksiä johtajuudesta, liiketoiminnasta ja itsensä kehittämisestä. Käsinpoimittu englanninkielinen Highlights -uutiskirje lähetetään tilaajille korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa. Tilaus on helppo perua. Katso esimerkki.

Käytämme tietojasi markkinoinnissa, jotta voimme pitää sinut ajan tasalla viimeisimmistä liike-elämän keskustelunaiheista sekä ohjelmista ja auttaakseemme sinua edistämään uraasi. Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt tämän. Katso tietosuojapolitiikka.