Podcast: Pekka Mattilan neuvo johtajille: Delegoi kaikki

Aalto EE:n toimitusjohtaja ja käytäntöön suuntautunut professori sanoo, että puhe uudesta työstä tai työn luovasta tuhosta voi kuulostaa dramatisoinnilta, mutta ilman luovan tuhon vaiheita meillä ei olisi sähköä tai internetiä.

Reetta Räty, 05.04.2018

Tässä Aalto Leaders' Insightin podcast-jaksossa puhutaan työn luovasta tuhosta, johtamisesta, uudesta kapitalismista ja Pekka Mattilan omasta työstä.

”Uudistuminen tapahtuu useimmiten kriisien kautta. Luovan tuhon voi ajatella osin positiivisesti: ilman luovaa tuhoa ei olisi sähköä eikä internetiä”, Mattila sanoo.

Automaatio on jo korvannut ison osan sinikaulustyöstä, jonka se korvaa. Nyt pyyhkiytyy pois nimenomaan valkokaulustyötä.

”Työntekijän ja työantajan sopimus on jo muuttunut. Töitä tehdään verkostoissa, useissa projekteissa yhtäaikaisesti. Johtamiskäytännöt periytyvät ajalta, jolloin ihmiset on koolla samaan aikaan, samassa paikassa, ja johtaja sitten johti ja kontrolloi heitä. Tämä tulee vaatimaan muutosta. Pitää pystyä toimimaan verkostoissa, joissa me-ne-rajat hälvenevät ja tekijöiden voimaa voidaan kasvattaa ja supistaa ilman draamaa.”

Työn muutosta kuvataan usein suhteessa aikaan ja paikkaan. Työntekijät eivät ole kaikki samassa fyysisessä tilassa, eivätkä kaikki ole palkkasuhteessa samaan organisaatioon.

Mattila muistelee, kuinka vielä muutama vuosi sitten telco-kokouksia pidettiin jonkinsortin ihmeenä, usein ”huonolaatuisina” kokouksina, joita valmisteltiin touhukkaasti. Nyt ne ovat arkea, ja niitä pidetään jopa tehokkaampina kuin niin sanottuja tavallisia kokouksia. ”Olen alkanut muuttaa pääkaupunkiseudullakin olevat tapaamiset telcoiksi, ettei matkoihin mene aikaa”, Mattila sanoo. Osin luova tuho on juuri tällaista: pienten, arkisten käytäntöjen muuttumista.

Kun Mattilaa pyytää antamaan vinkin johtajille, hän sanoo: ”Delegoi kaikki. Sieltä palaa omalle pöydälle takaisin riittävästi työtä.”

Muut suomenkieliset podcastit löydät alta. Englanninkielistä kuunneltavaa löydät täältä.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Podcast: Pekka Mattilan neuvo johtajille: Delegoi kaikki

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka