Tunnetko Triesten vapaavaltion, Perakin tai Tennu-Tuvan? - graffititaiteilija EGS maalaa kadonneita valtioita

Valtioiden välinen raja on voimakkain viiva, jonka ihminen voi piirtää, sanoo maailmaa kiertävä graffititaitelija EGS.

Kuva: Touko Hujanen

Reetta Räty, 02.10.2017

Long form

Read this in English

Journalisti Reetta Räty tapasi EGSin Helsingissä.

Kuvitellaan hetki istuvamme lentokoneessa.

Kiinnitetään turvavyö. Poimitaan selkänojan kotelosta lentoyhtiön lehti ja selataan sitä takaosan karttasivuille asti. Katsellaan karttoja. Esimerkiksi Frankfurtista tai Lontoosta lähtee kymmeniä viivoja: pitkiä, pätkiä, yli aukeaman venyviä kaaria.

Viivat ovat lentoreittejä. Alle vuorokaudessa pääsee nykyään maailman ääriin. Tai no: ne pääsevät, joilla on sopivat passit, viisumit ja luottokortit.

Käännellään sivuja. Katsotaan vaikka Keski-Aasiaa. Onpa Kazakstan iso, kahdeksan kertaa Suomen kokoinen, ja aika lailla saman mallinen kuin Mongolia, jonka rajat mutkittelevat Venäjän ja Kiinan välissä.

Afrikan mantereen muoto on tuttu, samoin sen piikkisuorat maiden rajat. Egypti on laatikko, Libyassa on terävä kärki.

Kartat ovat kuvia maailmasta. Mutta mantereita halkovat rajat ovat vain ihmisten keksintöä, ja siksi ne muuttuvat ajan mukana.

Suljetaan sitten lehti ja pyydetään lentoemännältä pieni valkoviinipullo. Lähdetään katsomaan toisenlaisia karttoja.

Ne on piirtänyt suomalainen graffititaiteilija EGS.

***

Työhuoneen seinällä vanhassa helsinkiläisessä teollisuusrakennuksessa roikkuu kolme isoa teosta.

Triptyykki on tulkinta maailmankartasta. Jos haluaa, mantereissa voi nähdä kolmen kirjaimen hahmot: E, G, S.

EGS on suomalainen, maailmaa kiertävä taiteilija, jonka tavaramerkki – vai olisiko se jo elämäntehtävä? – ovat nämä kolme kirjainta.

EGSin töitä on ollut kaduilla, tunneleissa ja junissa yli 50 maassa, mutta hän on myös ensimmäinen graffititaiteilija, jolta Suomen Kansallisgalleria on ostanut teoksen kokoelmiinsa. EGS ei esiinny julkisuudessa omalla nimellään, eikä hänen kasvoistaan saa ottaa tunnistettavia kuvia.

Nykyään monien asioiden näkeminen on helppoa, mutta kokeminen on yhtä vaikeaa kuin ennenkin.”

Työhuoneen lattialla lojuu kymmeniä abstrakteja karttoja. Niissä olevia maita on vaikea tunnistaa. Se ei johdu töiden abstraktista luonteesta, vaan työn alla olevan näyttelyn aiheesta. Tammikuussa 2018 avataan EGSin tähän asti suurin näyttely Helsingin Taidehallissa. Puolentoista vuoden ajan hän tekee töitä vain tätä näyttelyä varten.

Helsingin Taidehalli avattiin vuonna 1928. EGS on ensimmäinen graffititaiteilija, jolla on siellä oma näyttely. Vuosien varrella Taidehallissa on nähty mm. Helene Schjerfbeckin, Reidar Säreistöniemen, Andy Warholin, Alvar Aallon, Kaj Stenvallin, Marlene Dumas’n, Arne Jacobsen sekä Eero Aarnion ja Eero Saarisen näyttelyt.
Miltä tuntuu olla tällaisen seuran jatkeena?

”Olen tosi otettu”, EGS sanoo.

Graffititaiteilijat ovat saaneet tottua siihen, että heidän töitään esitellään ryhmänäyttelyissä, ikään kuin osana ilmiötä. Mutta nyt EGS saa koko hallin omille töilleen: kartoille, veistoksille ja muille maalauksille. Se on hienoa, ja tietenkin hyvin hermostuttavaa.

”Mietin näyttelyä ihan joka yö. Kai sitä kysyy itseltään, olenko tarpeeksi kypsä taiteilijana - vaikka olen tehnyt tätä hommaa melkein 30 vuotta.”

***

Graffitiharrastus alkoi Helsingissä teini-iässä.

”Graffiti oli oman kaupungin merkkaamista”, EGS sanoo.

Ensin oman kotikadun sähkökaappi, sitten ratikalla kotikaupungin toiselle puolelle, tunneleihin ja junaradoille. Pian piti päästä Tukholmaan. Sitten Lontooseen, Kööpenhaminaan, Amsterdamiin, Hampuriin ja Tallinnaan, vähitellen myös Puolaan, Unkariin, Italiaan, Espanjaan, Itävaltaan, Albaniaan, Moldovaan, Tsekkeihin…

Maailmalla maalattiin paikallisten kanssa, usein kaupunkien laitamilla ja hylätyillä jättömailla.

”Siellä me rämmittiin radanvarsissa joidenkin paikan päällä tavattujen tyyppien kanssa.”

EGS on 43-vuotias, syntynyt vuonna 1974. Hänelle graffitimatkat olivat kuin Erasmus-vaihto häntä nuoremmille. Euroopan ovet avautuivat, nuoren miehen tajunta laajeni. Kaikki eivät elä kuten me, ajattele kuten me, arvosta samoja asioita kuin meillä on tapana.

”Kun pääsi maistamaan matkustamista, nopeasti syttyi halu nähdä ja kokea lisää. Siivottiin Silja Linella laivan vessoja kesäkuu ja lähdettiin heinäkuuksi reilaamaan Eurooppaan. Yhdessä kaupungissa tavattiin joku tyyppi, se tunsi jonkun seuraavan, sitten ostettiin asemalta puhelinkortti tai etsittiin kolikkopuhelin ja otettiin yhteyttä. Ei ollut internetiä, mutta alettiin tajuta, että graffiti on globaali ilmiö.”

Miten vanhemmat suhtautuivat reissaamiseen?

”Varmaan ne olivat huolissaan. Ei tämmösella osin laittomalla hommalla voi ylpeillä tuttaville. Ei se ollut mitään tuottavaa toimintaa, eikä mihinkään yhteiskunnalliseen hyväksymiseen tähtäävää.”

EGS on kiitollinen, että sai mennä, etsiä uutta ja oppia maailmasta.

”Ei ihmistä kannata pitää häkissä.”

***

Nuorille suomalaismiehille valtioiden rajat eivät olleet esteitä.

”Silloin Euroopassa oli halu saada rajat auki ja suomalaisen oli suht helppo matkustaa maasta toiseen. Nythän äänekäs mielipide vaatii rajoja kiinni.”

Aikuisena EGSin omat reissut ovat jatkuneet ja lentomatkat pidentyneet. Nuorena mentiin paikkoihin, joissa graffiti oli iso juttu, nyt hän etsii myös paikkoja, joissa graffitia ei vielä ole.

Euroopasta matka on jatkunut Afrikkaan, Australiaan, Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Hän on maalannut kirjaimet EGS pitkin maailmaa ehkä 2 000 paikkaan. Useimmista maalauksista on myös valokuva.

Ensimmäistä tapaamistamme edeltävänä päivänä EGS tuli Keniasta. Seuraava haastattelu soviteltiin Italian ja Murmanskin matkojen väliin.

”Keniassa tapasin taiteilijoita ja kävin maalaamassa Nairobin Jerichon kaupunginosassa, jossa Obaman isän koti oli.”

Uudet kontaktit löytyvät internetin kautta.

”Kun ei ollut Instagramia, piti mennä Barcelonaan näkemään joku maalaus. Nykyään monien asioiden näkeminen on helppoa, mutta kokeminen on yhtä vaikeaa kuin ennenkin.”

Matkustaminen ja oman jäljen jättäminen on yhtä tärkeää kuin ennen nettiä.

”Kaikki tieto on nykyään hirveän helposti saatavilla, vaikka et liikkuisi metriäkään. Mutta jos tiedät asiasta jotain, et vielä tunne sitä.”

Siksi EGS matkustaa. Ainutkertaisten kokemusten takia. Aina oppii jotain uutta, varsinkin kun on kiinnostunut historiasta, kuten tämä taiteilija on.

Mitäs Italiassa tapahtui?

”Olin ihan vaan maalaamassa.”

Euroopassa yhteydet muihin graffitintekijöihin periytyvät usein interrail-vuosilta, jolloin EGS kulki paikasta toiseen sillä periaatteella, että kyllä kaverin kaveri aina yhden graffitityypin majoittaa lattialleen tai sohvalleen.

Yöpaikan sijaan saatettiin tarvita päiväpaikka, sillä öisin maalattiin.

”Nykyään tulee oltua hotelleissa”, EGS hymähtää.

Entä Muurmansk, mitä siellä?

”Menen sinne kutsuttuna taiteilijana taidefestivaalille ja maalaan pysyvän teoksen.”

Niin graffititaiteilijan ajat ja olot muuttuvat. Ennen juostiin karkuun, nyt vastataan kutsuun.

***

EGS seisoo työpöytänsä ääressä ja suihkauttelee spray-maalia.

Tekeillä oleva työ on osa Taidehallin isoa projektia. Näyttelyn aiheena ovat kadonneet valtiot. EGS siis maalaa valtioita, joita ei enää ole. Siksi kartat eivät näytä tutuilta. Työpöydällä syntyy teos Tangerin vapaa-alueesta.

”Olen etsinyt kadonneita valtioita historian kirjoista ja esimerkiksi postimerkkien perusteella”, EGS sanoo.

Hän esittelee työhuoneen lattialla olevia maalauksia. Tuossa on Triesten vapaavaltio, Perak oli Intiassa, Tulimaakin oli vuoden itsenäinen. Tämä on Peoples Republic of Tennu-Tuva. Tässä on Matsuko, tuolla Danzigin vapaakaupunki.

”Kansainvälisessä yhteisössä kovin moni ei ole tunnustanut näitä valtioita. Sekin osoittaa, että valtio on lähinnä sopimus. Minua kiinnostaa, kuka päättää, missä valtion raja milloinkin kulkee.”

Idea kadonneiden valtioiden kuvaamisesta syntyi, kun EGS piirsi omia maailmankarttojaan. Niitä, jotka muodostavat kirjaimet E, G ja S.

Hän kiinnostui siitä, millainen valta hänen piirtämillään viivoilla – siis valtioiden rajoilla – on.

”Vetäisin omilla kartoillani viivan johonkin ja aloin miettiä, että noinhan sitä on varmaan tehty silloinkin, kun kenraalit ovat vetäisseet teltassa tai hotellissa viivan ja sytyttäneet sitten sikarin merkiksi siitä, että nyt on valmista. Tämä on mahdollisesti tapahtunut tuhansien kilometrien päässä niistä ihmisistä, joiden elämän se viiva katkaisee. On vaan päätetty, missä raja menee.”

EGS on ollut aina halunnut tietää, mitä missäkin paikassa oli ennen meitä. ”Haluan lukea tarinan siitä, mikä tämä tai tuo paikka oli. Minulle merkitsee paljon, että paikalla on jokin historia. Siitä oppii, eikä kuvittele elävänsä staattisena pysyvässä tilassa.”

Taidehallin näyttelyä varten hän on lukenut ennen kaikkea sodasta ja rauhasta, eli siitä, kun rajoja piirretään uusiksi. Rauhanneuvottelut ovat saattaneet kestää pitkiäkin aikoja: syödään, neuvotellaan, nukutaan, tehdään kompromisseja. Joku väsyy, joku on ovela – ja joku lopulta piirtää sen kohtalokkaan rajan.

”Kun piirretään uusi raja, sillä saatetaan katkaista jonkun toisen luontaiset vedenhakureitit, karjan kulku, arkinen elämä.”

Valtio on lähinnä sopimus. Minua kiinnostaa, kuka päättää, missä valtion raja milloinkin kulkee.”

Raja on poliittinen vallankäytön väline, vaikka se alkaa ajan kanssa näyttää neutraalilta. Sillä, joka piirtää rajan, on valtavasti valtaa. Tätä EGS toivoo ihmisten pysähtyvän miettimään hänen töidensä äärellä.

”Kuka loppujen lopuksi päättää rajoista ja keneltä niitä piirtäessä kysytään? Minulla ei ole mitään tarkkaa viestiä näissä maalauksissa. Viesti on, että näitä asioita kannattaa pohtia. Voi vaikka miettiä, onko Palestiina valtio vai ei. Tai itsenäiseksi julistautunut Transnistria, jossa kävin maalaamassa jokin aika sitten.”

Puhumme Afrikan mantereen laatikkovaltioista, joihin silmä osui lentokoneen lehtisen karttasivuja katsoessa.

”Kun britit piirsivät Lähi-idän ja Arabian niemimaan kartat, siinä on viivotin ollut kovassa käytössä. Ei ole mietitty kulttuureita, joihin on liittynyt nomadismi ja vapaa liikkuminen paikasta toiseen. Kun joku pitää viivan, sillä pystytään määrittämään jopa miljoonien ihmisten elämää.”

EGSin kotimaassa Suomessakin on lähdetty sodan jälkeen menetetyiltä alueilta, koska viivan piirtäneet ovat niin päättäneet.

”Kun Suomi itsenäistyi, monella jäi lehmät rajan toisen puolen laitumelle.”

***

Työhuone on vanhan teollisuushallin ylimmässä kerroksessa.

Kevään valo tulee sisään talven jäljeltä kuraisista kattoikkunoista. Spray-purkit on nyt siirretty hetkeksi syrjään. Taitelija viimeistelee karttamaalausta ruiskulla. Hetkinen, sehän näyttää ihan…

”Joo, tämä on huumeruisku. Käytän näitä maalaamisessa.”

Ai miksi juuri huumeruisku?

”Hain jotain, jolla saisi tehtyä hauskan ja mielenkiintoisen viivan. Mietin, millä saisin ammuttua väriä kiinnostavasti. Jostain tuli mieleen hyljeksitty ja pelätty väline: huumeruisku. Kävin erilaisia neulakokoja läpi ja huomasin, että tämähän toimii.”

EGS imaisee ruiskun täyteen mustaa väriä ja liikuttaa ruiskua maalauksen päällä. Valkoiselle pohjalle ilmestyy mustia pisaroita ja viivaa. Raja.

”On tässä sellainenkin yhteys, että paikat, joissa maalaan, ovat usein niitä samoja, joissa ratisee jaloissa huumeruiskut. Laitakujia, joutomaita, outlaw-toimintaa.”

Maiden välinen raja on voimakkain viiva, jonka ihminen voi piirtää.”

Helsinkiläiset saivat nähdä Egsin taidetta keväällä paljon institutionaalisemmassa paikassa kuin joutomaat. Arvostetun Ateneumin taidemuseon ulkoseinälle nostettiin maaliskuussa iso lakana, johon oli painettu uusi versio EGSin teoksesta Europe’s Greatest Shame #11 (2017). Ateneumin taidemuseo osallistui banderollilla suomalaisten kulttuuriammattilaisten kannanottoon turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien ja sananvapauden puolesta. Lakanan alakulmassa luki: ”Refugeees Welcome.”

Kuva syntyi alunperin ahdistuksesta, joka liittyi Syyrian sotaan ja Välimeren kriisiin.

“Se oli musta todella ahdistava ajatus, että me voidaan olla saman Välimeren rannalla, juoda valkkaria ja tunkea fetaa naamaan ja joku toinen tukehtuu suolaveteen”, taiteilija sanoo.

Hän on olemukseltaan rauhallinen ja pohdiskeleva, mutta nyt ääni on kiivas.

“Järkyttävintä pakolaisten ‘vastustamisesssa’ on ihmisarvon totaalinen ohittaminen ja hylkääminen, se järjetön kylmyys, viha ja sydämettömyys! Me puhutaan ihmisistä, oikeista ihmisistä, ei mistään massasta.”

EGS viittaa taas Suomen historiaan.

“Mitä jos tuolla olisi ihmisiä räkimässä suomalaisten sotalasten päälle?”

Suomesta lähetettiin talvi- ja jatkosodan aikana noin 80 000 lasta muihin Pohjoismaihin.

“Jos heidän päälle nyt syljettäisiin, mikä ero siinä olisi? Mikä?”

***

Lukion jälkeen EGS opiskeli viisi vuotta Britanniassa, mutta palasi sitten mainosalan töihin Suomeen.

Helsingissä vallitsi graffitin suhteen noina aikoina nollatoleranssi. Graffitia ei suvaittu ja rangaistuksia haluttiin koventaa. Ilmapiiri oli tyystin erilainen kuin nyt, kun kerrostalojen seiniin tilataan muraaleja ja katutaide alkaa olla valtavirtaa.

Miten graffitimaalarista tuli graffititaiteilija?

EGS ei oikein osaa sanoa. Se tapahtui vähitellen, jotenkin näin:

Maailmaa nähnyt mies koki haluavansa kertoa tarinoita, mutta ”ei ole kärsivällisyyttä eikä taitoa edes aloittaa kirjan kirjoittamista”. Niinpä hän alkoi maalata paperille sitä, mitä hän aina maalaa, kolmea kirjainta. Kävi ilmi, että tätä kautta voi kertoa vaikka eurooppalaisuudesta, kolonialismista, kadonneista valtioista…

”Kun olin nuori, Lontoossa taidetta opiskeleva parikymppinen, aika vähän oli sanottavaa maailmalle taiteen muodossa. Ei ollut asioita, joita olisin halunnut kertoa. Nyt on. Siinä mielessä taide on osa 30 vuoden prosessia. Tarina on alkanut valmistua päässä, nyt sen voi kertoa.”

”Se mitä maalaan kadulla ei voi kuitenkaan suoraan siirtyä kehyksiin”, hän sanoo.

Graffitin tekemisessä ei ole kyse yksittäisistä taideteoksista, vaan enemmänkin performanssista. ”Taideteos on se, että pystyn lataamaan tähän 2 000 valokuvaa, joissa on kirjaimet EGS. Se on se taideteos, ei se, että onpas tämä yksittäinen kuva kiva, onpas tässä kivat värit.”

Kaduilla ja pitkin maailmaa tapahtuva maalaaminen on EGSin mukaan ”salaisuus ja henkireikä, jota ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa eikä odottaa, että joku hyväksyy tai ei hyväksy sitä”.

”Siinä ei kysellä, mitä sääntöjä tähän olisi.”

Taiteen tekeminen sisätiloissa on toisenlaista. On kehykset, näyttelyhallit, kokouksia, aikatauluja, järjestelyitä, arvioita siitä, millaista taide on kenenkin katsojan mielestä.
Katumaalaus on yhtä aikaa tätä samaa, ja vastakohta kaikelle.

”En ota tyhmiä riskejä siinäkään. Monissa paikoissa, joissa maalaan, graffiti on täysin uutta. Ei puhuta veronmaksajien rahoista, kun kukaan ei maksa veroja. Julkinen tila on julkista tilaa, ei ole sellaisia omistussuhteita kuin meillä päin.”

***

Itse asiassa kaikessa on kyse oikeudesta, oikeudesta piirtää viiva.

Kenellä on oikeus piirtää tunneliin tai junan kylkeen  - entä kartalle? Onko karttaviivoilla ja graffitilla jokin yhteys?

”Voi siinä nähdä yhteyden”, EGS sanoo. Aina joku piirtää viivan, joltain muulta ei kysytä, joku uhmaa rajaa, se siirtyy, kuten sitä koskevat säännöksetkin.

EGS haluaa puhua Suomen naapurimaasta Virosta esimerkkinä rajoista ja kartalle piirretyn viivan voimasta ja toisaalta sen hetkellisyydestä.

1200-luvulla Viro alistettiin Saksalaisen ritarikunnan valtaan. Sen hajottua Viron alue päätyi Ruotsin ja sitten Venäjän keisarikunnalle. Viro itsenäistyi 1918, mutta se liitettiin Neuvostoliittoon 1940. Uudestaan Viro itsenäistyi, kun Neuvostoliitto hajosi 1991.
Muiden piirtämiä viivoja ja niiden muutoksia on piisannut.

EGSin ikäiset virolaiset syntyivät Neuvostoliittoon. Etäisyys Suomesta Tallinnaan oli silloinkin vain 80 kilometriä, mutta yhteyttä meren taakse ei juuri ollut. Valonheittimet valaisivat merta, jotta kukaan ei pääse ylittämään rajaa ilman lupaa.

Nyt Helsingistä voi pyörähtää päiväseltään Tallinnaan syömään ja ostamaan halpaa kaljaa. Meri on sakeanaan risteilyaluksia ja reittilaivoja.

”Viron kohdalla näkee selvästi, miten väliaikaisia rajat ovat. On mielenkiintoista miettiä myös sitä, millainen Suomi olisi, jos olisimme olleet osa Neuvostoliittoa, jos raja olisi kulkenut vähän toisesta kohdasta.”

Toinen läheinen esimerkki rajojen voimasta ja liikkeestä on tietenkin Berliini: siellä on ihmisiä, jotka ovat asuneet ensin yhtenäisessä Saksassa, sitten Itä- tai Länsi-Saksassa, ja nyt taas yhtenäisessä Saksassa.

”Mitä seuraavaksi?” taiteilija ja hänen karttansa kysyvät. ”Tulee uusia rajoja, mikään ei ole lopullista.”

***

Kun matkustaa paljon, saa tutustua paitsi uusiin valtioihin, myös omiin ennakkoluuloihinsa.

EGS kertoo matkastaan Transnistriaan. Se on noin 200 kilometriä pitkä ja 20 kilometriä leveä, idässä Ukrainaan rajoittuva alue, joka on itsenäistynyt Moldovasta yksipuolisesti. Alue sijaitsee Moldovan rajojen sisäpuolella eikä mikään valtio ole tunnustanut sitä.

Ajattelevatko transnistrialaiset olevansa transnistrialaisia?

”En tiedä”, sanoo EGS. ”Mietin, onko sillä jotain väliä, mikä maa tai valtio tämä on?”

Valtio voi olla merkittävä identiteettikysymys, tai sitten ei: myös kieli, uskonto tai etninen ryhmä määrittelevät ihmisiä. Transnistrian suurin etninen väestöryhmä on moldovanromanialaiset, heitä on noin 32 prosenttia kansasta. Lähihistoria ei anna apua tarkkojen rajojen määrittelemiseen, ja kuten niin usein, lopulta rajoja tarkistetaan asein.

Transnistria julistautui itsenäiseksi Moldovasta 1990, vähän ennen sitä, kun Moldova puolestaan julistautui itsenäiseksi Neuvostoliitosta. Kesällä 1992 konflikti päättyi Venäjän asevoimien väliintuloon ja myöhemmin aselepoon.

Tai mietitäänpä Krimin asukkaita, esittää EGS.

”Miltä Krimillä asuvista tuntuu olla maailman huomion polttopisteessä? Muut valtiot määrittelevät heitä ja heidän ajatteluaan kansainvälisten voimasuhteiden kautta. Mutta mitä ne ihmiset siellä ajattelevat? Huolettaako heitä enemmän se, että ei ole sähköä tai lääkkeitä? Mitä me tiedetään siitä?”

Taiteen kautta ei ehkä löydä vastauksia, niitä varten pitää matkustaa ja tavata ihmisiä. Mutta taiteen kautta voi tutkia valtiota konstruktiona ja instituutiona. Voi muistuttaa vaihtoehdoista ja historiasta, sysätä liikkeelle ajatuskulkuja.

”Kai sitä yrittää herättää muitakin miettimään mikä se oikeasti on, jonka kautta me määritellään ihmisten identiteettiä tai taloudellista asemaa”, EGS sanoo.

”Voi kysyä, mikä on valtio. Maiden välinen raja on voimakkain viiva, jonka ihminen voi piirtää.”

 

***

Miksi E, G ja S?

Miksi juuri nämä kirjaimet, E, G ja S?

”En olekaan kertonut tätä aiemmin”, EGS sanoo yllättäen.

”90-luvun taitteessa kokeilin monia eri nimiä. Se oli aikaa, jolloin Suomeen alkoi tulla kansainvälisiä tuotteita, sellaisia kuin Gillette-partageeli Egde. Syksyllä 1991, samoihin aikoihin, kun ilmestyi U2-yhtyeen Achtung Baby, tein maalauksia, joissa piti lukea Egde. Oltiin jossain Siilitien metroaseman vieressä, mutta Egde ei mahtunut siihen tilaan… Tein sitten kirjaimet EDG, mutta se tuntui tyhmältä. Yhtäkkiä kirjoitinkin EGS, vähän niinku lyhennelmänä, ja siitä alkaen tein sit sitä.”

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Tunnetko Triesten vapaavaltion, Perakin tai Tennu-Tuvan? - graffititaiteilija EGS maalaa kadonneita valtioita

Tilaa parhaat palat sähköpostiisi

Aalto Leaders' Insight on kokoelma artikkeleita, tarinoita ja näkemyksiä johtajuudesta, liiketoiminnasta ja itsensä kehittämisestä. Käsinpoimittu englanninkielinen Highlights -uutiskirje lähetetään tilaajille korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa. Tilaus on helppo perua. Katso esimerkki.

Tietojasi käytetään markkinointitarkoituksiin. Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt tämän. Katso tietosuojapolitiikka.