Case Valmet: ”Meille oli ohjelmasta suoraa taloudellista hyötyä”

Tavoitteena hankintaosaamisen kehittäminen ja uuden toimintatavan luominen

Reetta Räty, 27.09.2017

Case:
AaltoPRO:n ja Valmetin yhteinen Networking procurement –ohjelma.
Tavoitteena mm. kehittää hankintaosaamista ja tuoda osaajat yhteen luomaan Valmetin uutta toimintatapaa. Lähiopetusjaksoja Suomessa, Hollannissa ja Tanskassa. Osallistujia useasta eri maasta: Suomi, Ruotsi, Kiina, Japani, Intia, USA, Brasilia, Indonesia, Thaimaa, Tšekki.


”Kun Valmet aloitti pörssiyrityksenä, määriteltiin neljä strategista koulutusaluetta, niistä yksi on ostotoiminta. Sitä haluttiin kehittää operationaalisesta strategisempaan ja proaktiivisempaan suuntaan.

Ostotoiminnan koulutuspartneriksi valikoitui Aalto PRO. Heidän oma sisältöosaaminen ja hyvä verkosto myös ulkopuolisiin luennoitsijoihin vakuutti. He pystyivät rakentamaan meille sopivan kokonaisuuden. Valmet on globaali yritys, joten haimme kansainvälistä kumppania.

Aalto PRO:n sisältötarjonta on selkeästi kansainvälinen.

Meillä ostojen parissa työskentelee 400 ihmistä, ja heistä jo 60 on käynyt läpi tämän ohjelman. Palaute on ollut erittäin myönteistä. Ihmiset ovat olleet otettuja, kun heidät on valittu mukaan. Ohjelma vaatii sitoutumista osallistujalta: osa matkustaa toiselle puolelle maailmaa, päivät ovat pitkiä ja moduulien välissä edistetään projektitöitä. Moduulien pitääkin osua sisällöllisesti nappiin, sillä ohjelma on iso investointi ajallisesti ja rahallisesti.

Ammattitaitoiset kouluttajat ovat taitavia sekä sisällöllisesti että pedagogisesti. He pitävät vireystasoa yllä ja aiheet mielekkäinä. Sisältöä on mahdollista hienosäätää palautteen perusteella, näin meilläkin tehtiin ensimmäisen kokonaisuuden jälkeen.

Ohjelman suurimpia vaikutuksia on verkosto, joka sen aikana syntyy. Kyllä koulutuksesta on myös suoraa taloudellista hyötyä: me saatiin projektitöiden kautta laskennallisesti miljoonatason säästöideat. Ryhmät miettivät projekteissa, miten tehdään hommat edullisemmin ja tehokkaammin. Jos ne ideat, joita he kaavailivat, saadaan käytäntöön, syntyy jopa 3-4 miljoonan säästöt.”

Juha Lappalainen, MSc
Senior Vice President
Strategy and Operational Development at Valmet

Lue lisää asiakaskohtaisista ratkaisuista.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Case Valmet: ”Meille oli ohjelmasta suoraa taloudellista hyötyä”

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka