Joanna Sinclair

Sote- ja maakuntauudistus on historiallisen suuri muutos, joka koskettaa jokaista suomalaista. Ylilääkäri Andreas Blanco Sequeiros on ollut tiiviisti mukana rakentamassa vuoden alussa toimintansa aloittanutta Keski-Pohjanmaan sote-kuntayhtymä Soitea. Hän on myös aktiivinen vaikuttaja Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa LAPE:ssa, joka on yksi hallituksen kärkihankkeista. 

Reetta Räty

50 vuodessa köyhästä kalastajakylästä menestyväksi metropoliksi, joka häikäisee muun maailman tehokkaalla terveydenhoidollaan, minimaallisella työttömyydellään, koulutetulla kansallaan ja kasvavalla taloudellaan. Miten Singaporen ihme tehtiin – ja voiko sen kopioida? Toimittaja Reetta Räty lähti metrokierrokselle kaupunkivaltioon.   

Jarno Limnéll

Turvallisuuden nykytilan voi tiivistää kahteen sanaan: Ennalta-arvaamaton epävakaus. Toimintaympäristö – ja turvallisuustilanteet – muuttuvat nopeasti ja ilmenevät usein yllättäen. Turvallisuusasiantuntijoiden tulisi nykytilanteen arvioinnin ohella yhä useammin kysyä, että mitä tapahtuu seuraavaksi.

Ville Blåfield

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastossa kehitetään Helmi-rouvan palveluita lean-ajattelun avulla. ” Se hukka, mikä täältä poistuu, ei tuota rahaa, vaan aikaa meidän asiakkaille.”

Annamari Typpö

Arvon luominen on helppoa. Haasteen muodostavat hyödykkeistyminen ja ansaintalogiikka.

Sivut